Siirry pääsisältöön

MILLOIN ALOITTAA?

Täytyy sanoa, että säkä kävi!

Nimittäin innostus lintukuvausta kohtaan sattui syttymään mitä parhaimpaan aikaan vuodesta, eli kevättalvella. Eikä ainoa syy ole se, että ehtii hyvin mukaan ”100 kuvattua lintua” -haasteeseen ;) Ensinnäkin aurinko alkaa paistaa useammin ja päivät pitenevät, mikä tarkoittaa siis enemmän kuvauskelpoisia tunteja vuorokauteen. Ja maaliskuussa voi jo harkita kuvausretkiä viikolla töiden jälkeen :D
Talvisaikaan lintuja ei ole niin paljon kuin kesällä, mikä jo sinänsä antaa harrastukselle pehmeämmän startin, ettei tarvitse viuhtoa sen kameran kanssa joka suuntaan samaan aikaan. Toisaalta intoa kyllä riittäisi! Vaikka lajeja on liikkeellä vähemmän, ne ovat usein suuremmissa parvissa ja kiitos talviruokintapaikkojen, useat eri lintulajit löytyvät myös samasta paikasta. Ja onhan se kuvaaminenkin helpompaa niillä ruokintapaikoilla :)


Mustarastas ruokinnalla

Sinitiainen löytänyt pähkinän ruokinnalta

Linnut pitäisi myös tunnistaa. Kun tunnistettavia lajeja on vähemmän ja niitä tippuu pikkuhiljaa lisää, on tunnistuspuuhassa ja lajien muistamisessa helpompi pysyä mukana. Tässäkin varmasti kokemus puhuu, kun oppii vaistomaisesti kiinnittämään huomiota lintujen pienempiin yksityiskohtiin, tulee tunnistamisesta aina vain helpompaa. Valokuvaus on lintuharrastuksessa myös tässä mielessä hyvä, varsinkin jos omistat hieman pidemmän objektiivin, tai putken näin harrastajien kesken, on lintujen yksityiskohtia helppo tarkastella kotona. Omaa kuvaa tulee myös tarkasteltua paremmin kuin vaikkapa internetin syövereistä löytynyttä kuvaa samaisesta kohteesta.

Ja onhan noita eri lajeja mukavampi opetella pikkuhiljaa :) Vai haluaisitko päntätä ”peruskoulukoetyylillä” kaikki suomen 471 (Wikipedia) lajia heti nyt?

Kuusitiainen nimensä mukaisessa ympäristössä

Harrastuksen aloitukselle ei tietenkään ole mitään määrättyä aloitusaikaa ja koska tahansa on hyvä aika aloittaa :) Omasta mielestäni paras aika aloittaa lintuharrastus on kuitenkin talvella vuodenvaihteen tuntumassa, perustuen edellä mainittuihin syihin.

Varis

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MANDARIINI!

Tampereella on saatu ihastella nyt jo kolme päivää hieman harvinaisempaa lajia, Mandariinisorsaa. Katsoin Tiirasta (Suomen lintuhavaintopalvelu) nopeasti havaintolukemia ja pienen yhteenlaskun jälkeen sain seuraavat tulokset; Pirkanmaalla eri havaintoja on noin 20 kappaletta ja Tampereella on havaittu vain kolme yksilö kautta aikain. Pelkästään tästä nyt paikalla olevasta yksilöstä on kirjattu Tiiraan jo 20 havaintoa. Sieltä on sitten helppo tarkistaa, että missä päin lintu kulloinkin liikkuu. Ja saattaa olla, että Mandariini viihtyy Tampereella vielä tovin, sillä uusin havainto oli merkattu tälle aamulle (jo neljäs päivä). Havainnot on tehty pääasiassa Hatanpäällä Vihilahden, Arboretumin ja Viinikanlahdenpuiston alueilla. Uusimman havainnon mukaan (1.5.2018) lintu on lentänyt Iidesjärven lintutornin läheisyyteen. Jos lähdet etsimään tätä mandariinisorsaa, niin se löytyy sieltä missä on sankoin joukoin ihmisiä kamerat käsissään ;) Wikipedia osasi kertoa, että mandariinisorsa on alku...