Siirry pääsisältöön

LINTUKUVAUSKIKKA 1

Tämä on tavallaan jatkoa edelliseen Isokari postaukseen, kun en siihen jaksanut enää kirjoitella.. Mutta samaisella reissulla vietin aikaa myös mökillä, ja päätin kokeilla tämmöistä helpompaa tapaa kuvata lintuja. Vaikka olen tällaisen spontaanin kuvauksen kannalla, niin joskus on hauska jättää myös vähän täkyä linnuille ;) Eli tarkoitus oli houkutella lintu kuvattavaksi. Tässäkin on tietty plussapuolina sellaisia seikkoja, ettei tarvitse itse juurikaan liikkua (Onko tämä sittenkään plussaa?), pääsee helposti lähelle lintua ja saa kohteen haluttuun kuvauspaikkaan, missä tausta ja alusta on ainakin jollain tasolla mietitty.
Kävin metsästä etsimässä sopivan, mukavasti jäkäläisen karahkan ja pystytin sen maahan asetetun juoma-astian lähelle, jotta lintu voi laskeutua siihen ja tarkkailla ympäristöä ennen juoma- tai kylpysessiotaan. Katsoin paikan niin, että lähellä on muutakin pensasta ja puustoa mikä helpottaa linnun saapumista paikalle. Kuvauskohteen taustalla ei myöskään saisi olla välittömässä läheisyydessä mitään, jotta kuvan taustasta saadaan pehmeä ja kohde erottuu siitä paremmin. Laitoimpa vielä hitusen leivänmuruja lisähoukuttimeksi. Itselleni hain valkoisen puutarhapenkin ja iskin sen noin neljän metrin päähän rakennelmasta. Valmistelut tein edellisenä päivänä ja seuraavana aamuna tulin paikalle istumaan kamera laukaisuvalmiina.

Tämä oli juuri sitä aikaa, kun linnut ovat ehkä vaikeimmin tunnistettavissa, koska on poikasia ja sulkasatoisia yksilöitä. Hyvä esimerkki tästä on punarinta, joka esiintyy seuraavissa kuvissa. Ensimmäisenä sulkasatoinen yksilö, jonka jälkeen nuori lintu ja viimeisessä punarintakuvassa lähimpänä juhlapukuista oleva viime keväältä.










Vihervarpunen kävi poikueensa kanssa pienin väliajoin juomapaikalla






Olihan siellä merenrannalla sitten jotain muutakin. Osa tunnettuja ja osa vähän tuntemattomampia :)

Töyhtötiainen. Tosin töyhtö ei parhaassa teerässä..

Töyhtötiainen

Talitiainen

Pajulintu

En tiedä mikä lie...

Merihanhet

Merilokki luodolla poikasten kanssa

Naapurin kissa kai

Perhonen ja joku kukkakärpänen

Toimii se "superzoomi" auringonlaskukuvissakin :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MANDARIINI!

Tampereella on saatu ihastella nyt jo kolme päivää hieman harvinaisempaa lajia, Mandariinisorsaa. Katsoin Tiirasta (Suomen lintuhavaintopalvelu) nopeasti havaintolukemia ja pienen yhteenlaskun jälkeen sain seuraavat tulokset; Pirkanmaalla eri havaintoja on noin 20 kappaletta ja Tampereella on havaittu vain kolme yksilö kautta aikain. Pelkästään tästä nyt paikalla olevasta yksilöstä on kirjattu Tiiraan jo 20 havaintoa. Sieltä on sitten helppo tarkistaa, että missä päin lintu kulloinkin liikkuu. Ja saattaa olla, että Mandariini viihtyy Tampereella vielä tovin, sillä uusin havainto oli merkattu tälle aamulle (jo neljäs päivä). Havainnot on tehty pääasiassa Hatanpäällä Vihilahden, Arboretumin ja Viinikanlahdenpuiston alueilla. Uusimman havainnon mukaan (1.5.2018) lintu on lentänyt Iidesjärven lintutornin läheisyyteen. Jos lähdet etsimään tätä mandariinisorsaa, niin se löytyy sieltä missä on sankoin joukoin ihmisiä kamerat käsissään ;) Wikipedia osasi kertoa, että mandariinisorsa on alku...